MUKAVAA NÄHDÄ SINUT TÄÄLLÄ!


Olen valmentaja, puhuja sekä osaamisen ja oppimisen kehittäjä. Höystettynä myynnin ja markkinoinnin pelisilmällä. Autan tekemään mahdottomasta mahdollista!


Valmennusakatemia Oivallus on syntynyt rakkaudesta valmentamiseen ja dialogiin sekä tavoitteesta olla rakentamassa hyvinvoivaa työelämää, jossa jokaisella yksilöllä ja tiimillä on mahdollisuus parhaaseen potentiaaliinsa. Valmennan yksilöitä ja yhteisöitä oivaltamaan ja ennen kaikkea oppimaan uusia toimintatapoja.

TYÖELÄMÄN INNOVATIIVINEN MONIOSAAJA


Olen toiminut osaamisen ja oppimisen kehittämisen parissa 18 vuoden ajan. Olen valmentanut ja ohjannut tuhansia nuoria ja aikuisia osaamisen kehittämiseen liittyen. 

Olen rakentanut itseohjautuvia sekä oppimiseen ja kehittämiseen sitoutuneita tiimejä koulutusorganisaatiossa sekä liike-elämässä viimeisen kuuden vuoden ajan.

Lisäksi olen tehnyt ja auttanut myynnin ja markkinoinnin saralla lukuisia yrityksiä. Rakentanut brändeja, tehnyt tuloksellista b2b myyntiä, sanoittanut ja tuotteistanut palvelukokonaisuuksia, kirjoittanut sisällöntuotantoa sekä tehnyt monikanavaista viestintää.

Visiona on olla rakentamassa kestävää ja tulevaisuusorientoitunutta työelämää, jossa jokainen yksilö kokee työnsä merkitykselliseksi sekä tärkeäksi ja saa olla osana dialogista yhteiskuntaa.

MINUN TARINANI

Nautin suunnattomasti uuden oppimisesta ja innostun ketteristä kokeiluista.  Olin tehnyt pitkän uran lehtorina ja huomannut, että mitä enemmän opiskelijat toimivat tiimeissä, sitä motivoituneempia ja parempia heidän oppimistuloksensa olivat.  Tämä ajatus ohjasi minut tiimivalmentajan polulle noin kuusi vuotta sitten. Siitä lähtikin liikkeelle elämän mittainen matka, jossa olen päässyt tarkastelemaan ennen kaikkea itseä, mutta myös dialogin kautta toisia kanssamatkustajia. Nyt haluan viedä saman kokemuksen, tiimioppimisen kulttuurin ja  onnistumisen ilon myöskin yrityksille ja erilaisille yhteisöille  valmennuksen ja dialogin keinoin.

Valmentajana vahvuuteni ovat osaamisen ja potentiaalin tunnistaminen sekä vahvuusperusteinen ja voimavaralähtöinen työskentelyote. Dialogisuus, asiakkaan kuunteleminen, lempeys ja sydämellisyys sekä vastuullisuus näkyvät vahvasti työskentelyssäni.

PALVELUT

VALMENNUKSET

Haluatteko löytää tiimistänne ja yrityksestänne täyden potentiaalin, rakentaa aitoa dialogia ja kohtaamista sekä yhteisöllisyyden tunnetta? Parantaa työtyytyväisyyttä, nopeuttaa päätöksentekoa ja synnyttää jatkuvaa uuden oppimista? Tämä on yrityksille, jotka työllistävät minimissään 10 henkilöä.

Valmennan tiimi- ja työyhteisövalmennuksella erilaisia aiheita valmennuskumppaneiden kanssa. Opit samalla dialogin taidot sekä tiimivalmennus - mallin omaan työhösi.

VALMENTAJILLE JA KOULUTTAJILLE

Toimitko kouluttajana tai rakennatko verkkokoulutusta tai -valmennusta, mutta kaipaat siihen uusia tuulia ja vinkkejä oppimisen kannalta tärkeistä pedagogisista ratkaisuista?

Haluatko yhdistää tiimivalmennus - mallin ja sinun substanssiosaamisen ja rakentaa niistä yhdessä valmennuskokonaisuuden?

Laita viestiä tai soita niin jutellaan lisää.

OTA SEURAAVA ASKEL KOHTI YHTEISTYÖTÄ.

Laita viestiä ja suunnitellaan teille sopiva kokonaisuus!

VALMENNAMME DIALOGIA

Yhteistyössä Peremmälle Oy kanssa

Kuuntele - Kunnioita - Odota - Puhu suoraan sydämestä


Dialogin taidot edistävät parempaa kommunikaatiota,

ymmärrystä ja yhteistyötä. 


Dialogi on kahden tai useamman ihmisen välinen keskustelu, jossa osapuolet kuuntelevat toisiaan avoimesti ja kunnioittavasti. Dialogissa tavoitteena ei ole ainoastaan oman näkemyksen esittäminen, vaan myös toisten ymmärtäminen ja yhteisen ymmärryksen luominen. Se on vuorovaikutuksen muoto, joka edistää yhteistyötä, luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Valmennuksessa perehdymme dialogin periaatteisiin ja siihen, kuinka rakentaa hedelmällistä ja avointa keskustelukulttuuria eri tilanteissa.

Tule mukaan ja koe dialogin voimauttava vaikutus sekä dialogin toimintaperiaatteet, jotka voit viedä myös työyhteisöön!

Valmennamme  dialogia yrittäjille ja yrittäjähenkisille, jossa voimme ajatella yhdessä päivän polttavia teemoja, verkostoitua ja jakaa kokemuksia ja oppeja. Opit samalla kuinka voit hyödyntää dialogia omassa työssäsi.

Dialogikertoja on hyvä olla 4-6, jotta saamme muodostettua kokonaisuuden.

Jotta saamme rakennettua luottamuksen dialogiin osallistujien kesken, toivomme että pääset paikalle joka kerralla. 

Dialogin teemat rakentuvat osallistujien toiveiden mukaisesti.

Hyvä ryhmäkoko on noin 20 henkilöä.

Hinta:

 195 € + alv/henkilö. 

Korttimaksu tai laskutus ensimmäisen kerran jälkeen.

Kahvi/tee ja välipala sisältyvät hintaan!


Kiinnostuitko, olisiko sinulla ryhmä kasassa?

Yhteydenotto ja erityisruokavaliot: niinamaria.martikainen@gmail.com tai 0445758793